Dancing Death Part 4.
"Minä aina uskoin johonkin asioihin mihin ajatteluun muut eivät käyttäneet edes sekuntiakaan. Uskoin että ihminen syntyy uudelleen, ei välttämättä ihmisenä mutta ehkä jonakin muuna. En kertonut sitä kenellekään sillä he pitivät minua jo valmiiksi hulluna ja outona. Mutta onko outoa jos ei elä niin kuin muut? Ei kuuntele nykymusiikkia vaan 80- ja 90-luvun hittejä?
Jos ei pukeudu niin kuin muut tai ei kulje muuten muodissa?
Entä jos haluaa syödä makeisten sijasta hedelmiä? Tai jos on kasvissyöjä? Jos ei välitä kaloreista tai ei halua olla anorektikko?
Tai jos on lopettanut lukion ja alkanut luoda uraa tanssijana?
No hullun ja oudon leiman olin saanut, kun en ollut samanlainen kun kaikki muut.
En kulkenut massassa.
Minä oikeastaan vähän ajan päästä pidin siitä että olin muka vähän outo.
Olin tosiaankin outo, tiesin suuren salaisuuden jota en ollut kertonut kellekään, jota en voinut jakaa.
Nimittäin tiesin vampyyreistä.
Työskentelin vampyyriklubilla, mutta kukaan ei oikeasti tiennyt että se oli täynnä vampyyrejä, vain vampyyrit tiesivät sen. Tosin harvoin ihmiset siellä kävivät.
Ja minulla oli myös muitakin ongelmia. Joitakin mitä en aluksi huomannut, ongelmia jotka olivat näkymättömiä. Kun joku ei sano asioita suoraan elää valheessa ja petoksessa. Ongelmat johtuivat perheestäni. Emme olleet kauhean läheisiä. Se ei ollut minun ongelmani.
Vaan se että olin elänyt ”omissa maailmoissani” niin että en huomannut yhtä asiaa…”
Että kaikki olikin yhtä isoa valhetta.
Niin tyypillistä. Miksi olin uskonut kaiken muuttuvan? Olinko tyhmyri? En. Ajatukset kaikuivat päässäni kuin huudot kaivossa.
"Mitä mietit?", Kevin kysyi. Nousin lattialta ja käännyin häntä kohti vastatakseni mutta hän olikin osoittanut sen Kimille.
"Pitäisikö meidän vaihtaa illan esityksen laulua?", Kim kysyi harjaten hiuksiaan. Hän istui minun paikallani, käyttäen minun meikkejä ja tavaroita. Ja nyt hän ehdotti, aivan selvästi, että minut otettaisiin pois etukeulasta ja laitettaisiin takatanssijoiden seuraksi. Hän voisi painua... Sanonko minne?
Tuhahdin jota kukaan ei huomannut, ei edes vaikka heillä oli superhyvä kuulo. Kävelin ulos ovet paukkuen. Ulkona oli pimeää, tottakai. Katulamput toivat hiukan valoa.
"Hei! Missä Kim on?", Trixie sanoi tullen luokseni. Hymyilin hiukan teennäisesti ja osoitin ovea. Trixie nyökkäsi ja lähti sisälle. Miten odotin tämän tulon?
Miksi hyville ihmisille tapahtui pahoja asioita? Ihan oikeasti. Tämän kaiken jälkeen aloin todellakin miettiä asioita tarkkaan.
Pari päivää aikaisemmin:
"Pitäisikö minun aloittaa työt täällä?", Kim kysyi. Katsoin häntä hymyillen.
"Sehän olisi mahtavaa!", huudahdin. Hypimme kuin mitkäkin paviaanit. Olimme klubin pihalla odottamassa että joku tulisi avaamaan ovet, sillä Kim oli vahingossa hävittänyt avaimeni.
"Sinun pitäisi puhua Bettyn kanssa", sanoin puraisten palan banaanista. Kimin otsa kurtistui. Ahaa...
"Tai minä voin puhua hänen kanssaan", korjasin. Kim hymyili ja kiitti minua. Miksei hän puhunut itse? Pelkäsikö hän vampyyrejä? Jos pelkäsi miksi hän halusi tulla tänne töihin?
Olin juuri avaamassa suuni kun ovi avautui ja sen takaa ilmestyi Betty.
"Miksi te täällä törötätte?", Betty kysyi ovenraosta. Nousimme ja kävelimme hänen luokseen.
"Christina hävitti avaimensa", Kim sanoi ja meni ovesta sisään. Tunsin oloni hiukan suuttuneeksi.
"Hei Betty...", sanoin kun Betty oli kääntymässä pois päin.
"Niin?", Betty kysyi. Olin hetken hiljaa ja mietin miten voisi ilmaista asian. Tavailin sanoja päässäni.
"Ahaa, haluat kysyä voisiko Kim tulla töihin", Betty sanoi lukien ajatukseni. Hitto, miksi hän osasi sen? Nyökkäsin.
"Puhun hänen kanssaan", Betty sanoi kävellen sisälle. Kerkesin juuri ja juuri pistää käteni raskaan oven väliin jotta se ei menisi kiinni ja lukkoon. Ja hitto, se sattui.
Menin sisälle laittamaan jäitä käteni päälle. Tunsin kivun pyrähtelevän käteni kautta koko vartalooni.
"Betty suostui!", Kim huudahti tullessaan luokseni. Pidin yhä kylmää pyyhettä kädelläni.
"Sehän on mahtavaa!", sanoin kovaan ääneen. Kim istahti meikkipöytäni edessä olevalle tuolille. Ja minä oikeastaan istun lattialla. Olimme hetken hiljaa. Kim peilasi itseään.
"Joten kuinka paljon täällä saa palkkaa?", Kim kysyi minulta laittaen minun huulipunaani, kirkkaan punaista, juuri sitä väriä joka oli tavaramerkkini.
Sieltähän se tuli. Hän tuli tänne töihin vain rahan takia.
Palasin ajatuksistani todellisuuteen.
Ja se oli totta. Hän oli tullut tänne töihin vain ja ainoastaan rahan takia. Niin luulin. Mutta nyt kun ajattelin hän tuli tänne viedääkseen työni, ystäväni... Periaatteessa koko elämäni.
Miten hän alkoi muistuttaa Ashleeta?
Vilkaisin kättäni. Olin käärinyt sen harsoon. Kukaan ei huomannut sitä vaikka se näkyi ihan selvästi. Kaikki katsoivat Kimiä. Ja miksi?
Niin, miksi?
Koska hänestä on tullut haikea kopio hyvästä itsestään. Koko hiton itsestään. Hän on muuttunut täysin päinvastaisesti. Ennen hän oli mukava ja avulias.
Katsoin kättäni vielä kerran ja huomasin kellostani ajan. Voi ei!
Juoksin ovelle mutta se ei avautunut! Oli esityksen aika.
"Ei hitto!", huudahdin. Olin ollut ulkona yllättävän pitkään. Kuka nyt tuuraisi minua? Miksi edes esitin tuon kysymyksen mielessäni jos tiesin vastauksen.
Kaivoin puhelimen taskustani. Ai kiva, akku on loppunut. Mutta miten se voi olla loppunut sillä latasin sen eilen. Se olisi loppunut vain jos sitä olisi käyttänyt koko yön. Kuka...?
Kim! Se hiton ***** ***** ***** **** noita!
Aloin repiä oven kahvaa.
"Tarvitsetko apua?", joku kysyi takaani. Säikähdin hirveästi. Käännyin ympäri. Louis.
"Mitä sinä teet täällä?", kysyin sähähtäen. Olin vihainen hänelle mutta olin helpottunut kahdesta syystä. Ensinnäkin ties kuka olisi tullut luokseni ja toiseksi...
"Lähdin klubilta kun huomasin ettet ole lavalla ja en kestänyt uutta päätanssijaa. Tiedätkö hänet?", Louis puheli.
"Joo, tiedän. Ja varmaan muistatkin hänet, olen kertonut hänestä sinulle. Kim oli itseasiassa se syy miksi olen lukittuna ulos!", kerroin melkein katkerana. Viimeisen lauseen huusin kohti ovea, toki turhaan mutta se helpotti edes vähän.
"Joo, hän on surkea. Kaikki jäivät vain siksi kun hän näytti paljon sinulta ja luuli sinun olevan lavalla keikistelemässä", Louis sanoi.
"Ei!", huudahdin. Otin askeleen kohti etuovea mutta pysähdyin.
"Mitä hän tekee tuolla?", kysyin Louis'lta.
"Hän esittää sinua hyvin, hyvin vähissä vaatteissa", Louis sanoi nyökäten.
Lähdin juoksemaan kohti ovea. Tunsin Louis'n seuraavan.
"Miten sinä tunnistit ettei Kim ollut minä?", kysyin juostessani.
"Tunnistin sen hajusta, se ei ollut sinun. Hänellä oli kaakaopuun hajuista hajuvettä ja sinä taas käytät joko mansikka- tai eksoottisen hajuista hajuvettä", Lousin selitti melkein haikeana.
Olin päässyt ovelle mutta pysähdyin silti.
"Olen pahoillani", sanoin kääntyen häntä kohti.
"Mistä?", Louis kysyi ihmeissään.
"Siitä että olen niin vihainen sinulle."
"Ei sinun pitäisi olla pahoillaan, vaan minun. Minähän sinut jätin."
"Niin kai", myönsin. Olimme hiljaa. Päätin emnnä klubin sisälle, olin niin vihainen. Kimille en Louis'lle.
"Hei, onko sinulla veli?", kysyin ennenkuin avasin oven.
"Ei, vain siskoja", Louis sanoi. Kuulin mielessäni Kimin kuiskauksen: "Voi .... Louis on... Raulin veli..."
"Ei hitto, minun pitää mennä", sanoin Louis'ille. Louis tarttui käteeni ja sanoi: "Tulen mukaasi."
Sitten me menimme. Siellä hän keikkui. Kävelimme vampyyrijoukon läpi. Pian laulu loppui ja valot sammuivat. Pian tanssijat menivät pois lavalta ja musiikki alkoi virrata. Tanssijoiden osa oli ohi.
Kävelin tanssijoiden pukuhuoneeseen yksin, sillä vartija ei päästänyt Louis'ia sisään.
Näin Kimin muiden tanssijoiden keskellä.
Otin laukkuni ja tarvittavat tavarat pöydältäni ja pian pöytä oli tyhjä. Tanssijat olivat siirtyneet keittiöön eikä kukaan huomioinut minua. Pian kaikki tavarani ja vaatteeni olivat isossa laukussani.
Louis tuli luokseni.
"Hei, voitko etsiä Bettyn ja tuoda hänet tänne. Minulla on asiaa hänelle", sanoin Louis'lle. Hän nyökkäsi ja lähti.
Pian Betty tuli luokseni. Naputin jalallani tahtia lattiaan.
"Mitä nyt, minulla on vähän kiire", hän sanoi.
"Betty... Otan lomaa", sanoin. En ikinä uskonut että olisin sanonut nuo sanat.
"Mitä on tapahtunut?", Betty kysyi järkyttyneenä.
"Kim tapahtui. Tiedän että tämä on pajon pyydettyä mutta voinko lähteä, vain vähäksi aikaa", pyysin.
"Tottakai", Betty sanoi halaten minua. Pian hän käveli pois.
"Tiesin että voin luottaa sinuun", huusin häneen perään tietäen että hän kuulisi.
Hetken kuluttua kävelin keittiötä kohti. Louis odotti minua prätkäni luona laukkuni kanssa.
"Kim!", huudahdin. Kim erottui joukosta ja tuli luokseni.
"Missä sinä olit?", Kim kysyi. Ja hitto, minä näin hänen läpi.
"Haista ***** narttu!", sanoin lyöden häntä. Hän horjahti taaksepäin muttei kaatunut.
"Minä en usko hetkeäkään sinun valheisiisi. Saat katua mitä olet tehnyt minulle!", huusin. Kim käveli horjahdelle luokseni.
"Mutta...", hän sopersi.
Löin häntä uudelleen niin että verta tuli hänen nenästään ja kunnolla.
"Painu....", sanoin kävellen ulos. Päässäni pyöri hetken takana olevien kauhistuneet ilmeet. Siellä joukossa oli Trixie. Hän ei ilmeisesti edes ajatellut että olisi tullut luokseni tai avukseni.
Kävelin Louis'in luokse.
"Oletko valmis?", kysyin. Hän nyökkäsi varmana.
"Lähdetään", sanoin potkaisten moottoripyörän vauhtiin.
~By Love La Oops~
Kommentit