Dancing Death Part 3.
"Minä aina uskoin johonkin asioihin mihin ajatteluun muut eivät käyttäneet edes sekuntiakaan. Uskoin että ihminen syntyy uudelleen, ei välttämättä ihmisenä mutta ehkä jonakin muuna. En kertonut sitä kenellekään sillä he pitivät minua jo valmiiksi hulluna ja outona. Mutta onko outoa jos ei elä niin kuin muut? Ei kuuntele nykymusiikkia vaan 80- ja 90-luvun hittejä?
Jos ei pukeudu niin kuin muut tai ei kulje muuten muodissa?
Entä jos haluaa syödä makeisten sijasta hedelmiä? Tai jos on kasvissyöjä? Jos ei välitä kaloreista tai ei halua olla anorektikko?
Tai jos on lopettanut lukion ja alkanut luoda uraa tanssijana?
No hullun ja oudon leiman olin saanut, kun en ollut samanlainen kun kaikki muut.
En kulkenut massassa.
Minä oikeastaan vähän ajan päästä pidin siitä että olin muka vähän outo.
Olin tosiaankin outo, tiesin suuren salaisuuden jota en ollut kertonut kellekään, jota en voinut jakaa.
Nimittäin tiesin vampyyreistä.
Työskentelin vampyyriklubilla, mutta kukaan ei oikeasti tiennyt että se oli täynnä vampyyrejä, vain vampyyrit tiesivät sen. Tosin harvoin ihmiset siellä kävivät.
Ja minulla oli myös muitakin ongelmia. Joitakin mitä en aluksi huomannut, ongelmia jotka olivat näkymättömiä. Kun joku ei sano asioita suoraan elää valheessa ja petoksessa. Ongelmat johtuivat perheestäni. Emme olleet kauhean läheisiä. Se ei ollut minun ongelmani.
Vaan se että olin elänyt ”omissa maailmoissani” niin että en huomannut yhtä asiaa…”
Että kaikki olikin yhtä isoa valhetta.
Täytyy myöntää että olin aika järkyttynyt miten olin taistellut Louis'ia vastaan. Mutta toisaalta, en ollut mikään pikku tyttö joka jauhoi purkkaa ja ajoi pinkillä pyörällään kukkaniityllä. Minun täytyy taistella vastaan ja taistelen vaikka toivo olisikin menetetty. Toivoin että Louis ei ollut niinkään taistelija tyyppiä, niinkuin minä, sillä hän oli jo hävinnyt pelin. Jos hän ilmestyisi taas, hän vain nolaisi itsensä. Ja pahasti.
Seuraavana aamuna heitin Ashleen kouluun moottoripyörälläni. Tiesin että hän pyysi minua viemään minut vain siksi että kaikki pitäisivät coolina, olihan hän ollut moottoripyörän kyydissä. Nojaa, en välittänyt siitä. Halusin itsekkin aamulla ajaa joten sillä ei ollut väliä.
Ajoin kotiin keskinopeudella, tietäen että minun olisi turha kiirehtiä kotiin, eihän minulla ollut mitään tekemistä siellä. Red Moon oli todellisesti koko elämäni, en ole ikinä ottanut sieltä vapaata ja minut pitää oikeastaan pakottaa ottaa lomaa, jos silloinkaan suostuin. Ajoin rannan ohi huomaten jotain hyvin, hyvin epätodellista.
"Christina!" nainen huusi. Olinko vihdoin tullut hulluksi? Pysäytin moottoripyörän, sillä olin liian utelias. Nousin pyöräni selästä. Aurinko porotti jo vaikka oli vasta aamu. Asvaltti suorastaan huokui lämpöä kuin rikkoutunut patteri. Onneksi en ottanut mukaani nahkatakkiani jota yleensä pidin päälläni.
Käännyin ääntä kohti toivoen etten oikeasti olis hullu. Nainen käveli varjosta luokseni. Tiesin ettei hän ollut vampyyri, sillä nyt hän olisi tuhkaa, kiitos auringon. Otin kypärän päästäni. Nainen hymyili minulle ja astui vielä askeleen lähemmäs minua. Kuka hän oli? Ei hän voinut olla...
"Kim", henkäisin. Nainen puhkesi suurempaan hymyyn, tuli luokseni ja halasi minua. "Christina, on niin ihana tavata sinut taas", Kim sanoi irtautuen minusta. Katsoin häntä hetken. Mikä hiton uudelleen tapaamis viikko tämä oli? Ensin Louis ja sitten Kim. Kimkin oli niin sanotusti jättänyt minut ja lähtenyt omille teilleen. Viimeksi näin hänet kolme vuotta sitten. Hän ei edes sanonut hyvästejä. Katsoin juuri sitä naista joka rikkoi sydämmeni ja jonka takia muutin koko elämäni.
"Niin, niin on", sanoin odottaen. Hänellä oli varmasti jotain sanomista minulle, tiesin sen.
"Kuule Christina, voinko tulla luoksesi pariksi päiväksi? En löydä muuta paikkaa missä majailisin. Ja no, kukaan ei saa tietää missä olen", Kim puheli. Ja siinä se tuli. Miksi minä tunsin hänet niin hyvin että tiesin mitä hän oli sanomassa. Ketäköhän hän nyt pakoili?
"Tottakai. Voit toki, mutta Angelina ja Jim eivät saa tietää vierailustasi. Hyppää kyytiin niin lähdetään", sanoin heittäen hänelle kypärän. Kimillä oli olkapäihin ylettyvät kikkarat ja tumman ruskeat hiukset. Kim oli laiha ja kaunis. Hänen ihonsa perusteella häntä voisi luulla ulkomaalaiseksi sillä hänen ihonsa oli kaakaon ruskea.
Pian ajoimme kohti taloa jota pidin kotinani, vaikka siltä se ei aina tuntunutkaan. Kim ei pelännyt olla moottoripyörän kyydissä, hän oli kokenut pahempaakin kuin pienen vaihdin hurman.
Aika kului nopeasti. Istuimme huoneessani juomassa Pepsiä ja juttelemassa. Kim huomautti että olin muuttunut, mutta minusta olin sama vanha itseni. Minulle selvisi että hän oli joutunut ongelmiin jonkun miehen kanssa. Se selitti Kimin mustelman joka oikein räikyi hänen poskessaan. Hän oli asunut sen miehen luona, viimeiset kaksi ja puoli vuotta. Mies oli käynyt väkivalataiseksi kun Kim oli sanonut haluavansa pitää taukoa. Kim kertoi miehen nimen olevan Raul. Lupasin Kimille että luonani hän olisi turvassa. Ja pitäisin huolta että se lupaus kävisi toteen. En päästäisi häntä silmistäni hetkeksikään...
"Betty, kiltti. Hän voi auttaa meitä esiintymään. Hän osaa jopa tanssia. Kim viipyy vain vähän aikaa", lupaisn Bettylle. Vähän aikaa oli eri asia ihmisille ja vampyyreille. Vampyyreille, hyvin vanhoille se saattoi merkitä 100 vuotta, mutta enhän minä niin vanhaksi elä.
"Hyvä on", Betty totesi ja käveli pois. Hymyilin itsekseen. Sitten käännyin Kimin puoleen.
"Entinen Christina ei menisi lähellekkään vampyyrejä", Kim muistutti. Olisihan hänen pitänyt arvata että hän huomaisi heidän olevan vampyyrejä, hänhän niistä kertoi minulle kun olin nuorempi ja kun olimme parhaita ystäviä.
"No se oli ennen kuin tapasin Louis'in", sanoin tuhahtaen. "Hän se vasta olikin verenimijä. Hän imi minusta elämäni ilon ja ei aio päästää minua irti. Sitten löysin tämän paikan", lisäsin irvistäen. Kim katsoi minua silmät pyöreinä.
"Ethän puhu... Louis Centeristä?", Kim kysyi. Kävelimme kohti meikkituoliani ja pöytääni. Nyökkäsin hänelle.
"Voi .... Louis on... Raulin veli", Kim kuiskasi. Käännyin häntä kohti.
"Voi hitto", sanoin. Kim näytti kauhistuneelta. Minusta tuntui ettei hän kertonut minulle kaikkea mitä hänelle tapahtui. Kuulin oven avautuvan ja arvelin muiden tanssijoiden tulleen.
"Älä huoli... Me selviämme", sanoin.
"Ja kukas tämä typy on?" Kevin kysyi tullen luokseni. Kim esitteli itsensä Kevinille ja Kevin teki saman hänelle. Kim kääntyi katsomaan minua hymyillen. Tiesin tuon ilmeen joten muodostin huulilleni sanan: 'Homo' niin ettei Kevin nähnyt sitä. Kim piti ilmeensä tyynenä ja kääntyi Kevinin puoleen hymyillen.
"Sinä näytät varmasti hyvältä tämän illan esityksessä", Kevin sanoi aika, no homomaisesti. Kim ei ehtinyt edes kiittää kun Kevin huudahti : "Oih Trixie kulta. Oletko valmis esitykseen?" Sen jälkeen Kevin antoi Trixielle suukon kummallekin poskelle. Kevin oli syntyperäisesti ranskalainen. Väitöksen uskoi vasta sitten kun kuuli että Kevin olin vaihtanut nimensä Keviniksi vasta kymmenen vuotta sitten kun hän muutti Amerikkaan.
"Todellakin", Trixie totesi hymyillen.
Ja todellakin, me muummekin olimme valmiita sillä esityksemme ei jättänyt kylmäksi. Esitimme Christina Aguileran Ain't No Other Man kappaleen ja minä olin Christina, taas. Saimme räikyvät suosion osoitukset. Tänä iltana ei ollut vuoroni olla tanssilattailla joten pääsimme aikaiseen kotiin. Angelina, Jim, Nelly tai Avril, ei kukaan huomannut Kimin tuloa kun hiivimme huoneeseeni.
Kaikki oli sujunut hyvin. Koko päivä oli sujunut mallikkaasti. Mutta kun heräsin keskellä yötä outoon ääneen joka tuli ikkunani takaa....
~By Love La Oops~
Kommentit