Dancing Death Part 4.

 
 
 
"Minä aina uskoin johonkin asioihin mihin ajatteluun muut eivät käyttäneet edes sekuntiakaan. Uskoin että ihminen syntyy uudelleen, ei välttämättä ihmisenä mutta ehkä jonakin muuna. En kertonut sitä kenellekään sillä he pitivät minua jo valmiiksi hulluna ja outona. Mutta onko outoa jos ei elä niin kuin muut? Ei kuuntele nykymusiikkia vaan 80- ja 90-luvun hittejä?
Jos ei pukeudu niin kuin muut tai ei kulje muuten muodissa?
Entä jos haluaa syödä makeisten sijasta hedelmiä? Tai jos on kasvissyöjä? Jos ei välitä kaloreista tai ei halua olla anorektikko?
Tai jos on lopettanut lukion ja alkanut luoda uraa tanssijana?
No hullun ja oudon leiman olin saanut, kun en ollut samanlainen kun kaikki muut.
En kulkenut massassa.
Minä oikeastaan vähän ajan päästä pidin siitä että olin muka vähän outo.
Olin tosiaankin outo, tiesin suuren salaisuuden jota en ollut kertonut kellekään, jota en voinut jakaa.
Nimittäin tiesin vampyyreistä.
Työskentelin vampyyriklubilla, mutta kukaan ei oikeasti tiennyt että se oli täynnä vampyyrejä, vain vampyyrit tiesivät sen. Tosin harvoin ihmiset siellä kävivät.
Ja minulla oli myös muitakin ongelmia. Joitakin mitä en aluksi huomannut, ongelmia jotka olivat näkymättömiä. Kun joku ei sano asioita suoraan elää valheessa ja petoksessa. Ongelmat johtuivat perheestäni. Emme olleet kauhean läheisiä. Se ei ollut minun ongelmani.
Vaan se että olin elänyt ”omissa maailmoissani” niin että en huomannut yhtä asiaa…”
 
Että kaikki olikin yhtä isoa valhetta.
 
 
 

5. Something got a hold on me


 

 
 
 

~Viikko myöhemmin New Yorkissa~

 

 
Puhelin tärisi taas. En edes katsonut sitä. Makasin mahallani. Suljin silmäni. Puristin tuolin selkänojaa. Puhelin tärisi taas. 
"Etkö aio vastata?", tatuoija kysyi. Olisin naurahtanut jos olisin pystynyt, kun on neula iholla ei halua pahemmin liikkua.
"En", vastasin. 
"Ketä välttelet?", hän kysyi nostaen koneen iholtani ja ottaen väriä neulaan. 
"En tiedä kuka soittaa", sanoin. 
"Mikset sitten vastaa?", tatuoija huomautti. 
"Koska en halua olla yhteydessä menneisyyteeni", totesin. 
"Uusi alku?", tatuoija kysyi. 
"Kyllä", huokaisin. 
"Ja uusi tatuointi", tatuoija huomautti pyyhkien tatuointia. Se oli valmis. 
"Mene katsomaan peilistä", hän kehotti hymyillen. 
Nousin jalat kangistuneina ja kävelin koko vartalopeilin eteen. 
Se oli kaunis. 
Olkapäällani lepäsi kaunis verenpunainen tatuointi. Se esitti vampyyrin purema jälkeä jonka ympärillä oli punaista huulipunaa. Tatuoija oli pitänyt sitä taiteellisena ja inspiroivana kun taas minä tiesin oikeasti vampyyrien olemassa olosta. Ties vaikka saisin lisää tippiä tatuoinnin ansiosta. Mutta ihan sama, en palaisi pian Red Mooniin.
 
 

~ 4 Kuukautta myöhemmin ~

 

 
"Red Moon esittää erikois esittäjän oman tanssishow! Show Bloody Lipstick!", Betty esitteli lavalla. Jokainen oli innoissaan. Lähes kaikki. Musiikki pauhasi ja tanssijat kävelivät sisään. Ja kappas, Kim pääosassa. Mutisin jotain kirosanojen tapaista ja menin mahdollisimman huomaamattomasti baaritiskille. 
"Bloody Mary", sanoin baarimikolle. Hän nyökkäsi. Kaikki luulivat että Bloody Maryssä olisi verta, muttei sitä saa jopa tavallisista baareista. Plus, miten kehtaat pyytää Cosmo-drinkkiä vampyyribaarissa. Jep. 
Katsoin ympärilleni ja yritin huomata mikä oli muuttunut neljässä kuukaudessa. Ei lähes mikään. Paitsi, ainiin vampyyrit olivat tulleet julkisuuteen.... Kiva! Nyt kaikki väittävät: "Kyllä minä olen aina sen tiennyt..." Ja hitto kuinka iso juttu siitä tulikaan montakaan uhria ei tullut koko sopassa. Ja siitä saamme kiittää tekoveren. 
"Tuossa", baarimikko sanoi tarjoten juoman. Hän katsahti hetken minuun ja pysähtyi. 
"Voi hyvä Luoja! Christina! Voi Luoja, olemme kaivanneet sinua jo vähän aikaa! Kevin kuolee kun saa tietää! Tai siis tiedät mitä tarkoitan", baarimikko sanoi. Katsoin häntä ja huomasinkin tunnistavani hänet; Jim. Hän on baarin vakio baarimikko, hän sai hyvät tipit ja hän oli naisten suosiossa. 
"Ai hei", sanoin mahdollisimman reippaasti. 
"Haluatko että haen Kevinin? Hän varmasti yllättyy!", Jim kysyi innokkaana.
"En. Pidän hetken edes salassa paluuni", sanoin hymyillen pahoittelevasti. Hörppäsin juomaa. Nam. 
"Ai paluu! Et olekaan vain vierailemassa!", Jim sanoi innokkaana. 1. Häntä voisi luulla homoksi, muttei hän ole. 2. Hän juoruaa enemmän kuin Kevin, mikä on PALJON. 3. Hän on oikeasti ihan mukava... Sanoinko tuon vakuuttavasti..?
Sanoin jotain mutta se peittyi taputusten lomaan. Tanssijat siirtyisivät nyt tanssilattialle muiden joukkoon. Tässä on tilasuuteni. 
"Noniin! Haluaako kukaan yrittää voittaa minut tanssikilpailussa?!", Kim sanoi astuen keskelle tanssilattiaa muut tanssijat takanaan. 
"Minä haluaisin", sanoin baarijakkaraltani. Kaikki kääntyivät katsomaan minua, siis ei kumminkaan ihan kaikki, vain tanssilattialla ja baaritiskillä olevat. Pari vanhaa asiakasta näytti tunnistavan minut. 
"Hyvä on. DJ pistä parastasi!", Kim sanoi katsoen minua ylimielisesti. 
Riisuin takkini ja sanoin Jimille: "Pitäisitkö tuota hetkisen?" Hä nappasi takin. Astelin itsevarmana tanssilattialle. Kaikki katsoivat minua. Olin laihtunut, olin nyt hyvin laiha mutten kumminkaan epäterveellisen laiha. Päälläni oli glitterinen toppi joka paljasti tatuoinnin, mustat korkokengät ja farkut. Mustat hiukseni lepäsivät suorina selässäni.
Kim hätyytti selkänsä takaa tanssijat. Sitten hän nyökkäsi takanaan olevalle DJ'lle. 
Hän pisti parastaan. Ympärillä olevat taputtivat ja olivat ihmeissään Kimin taidoista. Mutta olin lähes varma voitostani. Sillä minulla oli ässä hihassani. Niiden neljän kuukauden aikana jolloin olin muualla opettelin tanssimista. New Yorkissa, Brasilassa, L.A.ssa, Kanadassa.... Ja monissa muissa paikoissa. 
    Oli vuoroni. Tanssin kuin viimeistä päivää. Yleisömme innostui. Olin ketterämpi, nopeampi ja parempi. Tanssin kuin viimeistä päivää. Laulu enteili loppuaan. Nyt olin tehnyt kaiken voitavani.
"Aplodit tanssijoille! Kenen mielestä Kim oli parempi?", DJ sanoi, yleisö taputti ja hurrasi. "No, kenen milestä Christina oli parempi?" yleisö hurrasi, korvia soivasti. 
"Ja voittaja on.... Ylitsevoittamaton ja loistava...", DJ huusi lisäten jännitystä. Kim uskoi itseensä. Vaikka olinkin nähnyt hänen ilmeensä tanssiessani. 
"Christina! Tervetuloa takaisin, tyttö!", DJ huusi melun yli ja iski minulle silmää. Olimme vanhoja tuttuja. Kaikki alkoivat hurramaan. Ihmiset ja vampyyrit tulivat tervehtimään ja halaaman minua. En tiennyt että minua kaivattiin näin paljon. 
    Pian palasin baaritiskille. Baarimikko hymyili minulle. Hän ojenis minulle Bloody Maryn. "Talo tarjoaa", hän sanoi ja siirtyi tarjoilemaan juomia muille. 
"Christina!", joku sanoi takaani. Trixie. Se oli Trixie.
"Tule ulos juttelemaan", hän sanoi korvaani. Hän kuulosti... En tiedä. Nappasin takkini ja lähdin ulos.
    Istahdin asvaltin kivetykselle ja sytytin savukkeeni. 
"Tulit takaisin", Trixie sanoi. 
"Niin tein", sanoin. Olin vieläkin vihainen hänelle koko Kim jutusta. 
"Kuule, olen pahoillani. Nyt ymmärrän mitä tarkoitat Kimistä puhuessasi. Hän on... Totaalinen ämmä", Trixie sanoi. 
"Hyvä että huomasit", sanoin. 
"Mutta hyvä että tulit takaisin. Ja toivon että voit antaa minulle anteeksi", Trixie sanoi. Nyökkäsin.
"Kuule, ajat ovat muuttuneet. Ja... Minä, Kevin ja sinä olemme ongelmissa. Isoissa sellaisissa. VS, Vampire Security etsii meitä. He haluavat meidän, minun ja Kevinin kohtaavan oikean kuoleman."

~ By Love La Oops