"Ihmiset näkevät minut tavallisena opiskelijana, tyttönä jolla on temperamenttinen luonne ja jolla on syömishäiriö, Samantha Wood'ina. Mutta ihmiset ovat sokeita, ainakin minun suhteen. Minä olen oikeasti Samantha Wood - tai Sammi kuten veljeni kutsuvat minua - oikea ja tappava ihmiskissa. Joten nyt kannattaa juosta sillä kynteni ovat terävät."

 
 
 You Wont Bring me down part. 3
 

"Samantha mitä sinä oikein mietit?"
"Milloin?", kysyin. 
"Aiemmin tänään", isäni melkein huudahti. 
"Haluatko oikeasti tietää?", kysyin leikkisästi. Isäni nyökkäsi. Hän istuutui tuoliinsa työpöydän taakse. Olimme hänen työhuoneessa. Kiitos paksunnettujen seinien kukaan ei kuulisi meitä, jos ovi olisi kunnolla kiinni. Se oli raollaan. 
"Nicki Minajia", sanoin nousten sohvalta. Puhuin kuin kiehtoutuneena. Kävelin ympäri huonetta. "Tähtiä taivaalla. Kokista jäillä. Johnny Deppiä. Hiekkateitä. Korkokenkiä. Ed Hardy-paitoja. Huulipunia. Jeffiä. Viiniä! Tanssia..."
"Sam...", isäni sanoi keskeyttäen minut. Kävelin ovelle ja suljin sen. Tiesin että siellä oli kuuntelijoita. 
"En mitään", huokaisin. Kun isäni avasi suunsa jatkoin. "Kerrankin halusin olla ajattelematta mitään."
"Sam, kuuntele minua", isäni sanoi katsoen minua silmiin. 
"Ei, kuuntele sinä minua, kerrankin. Mitään vakavaa tai mitään korjaamatonta ei tapahtunut. Yksi suudelma, yksi kerta", sanoin. 
"Samantha, sinä et nyt tajua. Sinä et voi olla sillä tavalla jokaisen lauman jäsenen kanssa. Sinä et ole cheerleader ja he eivät ole jalkapalloilijoita", isäni sanoi. Aika osuva vertaus. 
"Minä en jakele itseäni!", huudahdin. 
"En ole niin väittänytkään. Kunhan vain mietit tekojesi seurauksia."
"Olen ollut yhden päivän täällä, yhden, ja minä joudun puhutteluusi. Vau, tämä taitaa olla ennätys", sanoin. 
"Sammi...", isäni torui. 
"Eiköhän tämä ollut tässä", sanoin ja kävelin ovelle. 
"Ei ollut. Etkö sinä tajua...", isä puhui. 
"Sitä minäkin", sanoin ja lähdin huoneesta. 
Kävelin alakertaan. Menin suoraan keittiöön. Äitini ei ollut siellä, olihan kello jo puoli yksi yöllä. Sarahiakaan ei näkynyt. 
Kun korkokenkäni kopsahtivat lattiaan poikien katseet kääntyivät minuun. Jotkut hymyilivät ja jotkut eivät todellakaan hymyilleet. 
"Mitä täällä juodaan?", kysyin kävellen vapaan baarituolin eteen. 
"Alkoholia", Tyler vastasi omalta baarituoliltaan. 
"Vihdoinkin!", huudahdin. Kuulin naurahduksia kummaltakin puolelta. Tiskin takana seisoi Keith. Hän kaatoi minulle juomista. 
Katsoin baarituolia. Miten pääsisin siihen näillä korkokengillä? Mahdollisuus olisi ottaa korkokengät pois mistä pojat saisivat todellista hupia. Joopa joo. Jos kaadun yrittäessäni kivuta korkealle tuolille syytän korkokenkien valmistajaa. 
Yhtäkkiä joku tarttui minusta ja nosti minut tuolille. Katsoin kuka. Ahaa, Alec. 
"Kiitos", sanoin. 
Alec istui vieressäni oikealla puolella, vasemmalla puolellani istui veljeni Brody. Alecin vieressä istui toinen veljeni Paul ja Paulin vieressä Tyler. 
Keith ojensi minulle juoman. En edes katsonut mitä siinä oli vaan kulautin sen kurkkuuni. 
"Ja tyttö on takaisin!", Tyler huudahti. 
"Tällä kertaa en ole enää tyttö", sanoin hymyillen. Napautin kädelläni tiskiä. "Yksi lisää, Keith."
Pojat nauroivat ja joivat. 
Niin, tälläisiä öitä kotona yleensä oli. Olin heidän seurassaan silloinkin kun olin ala-ikäinen ja en saanut juoda. Vaikka eihän se ollut minua pysäyttänyt. 
"Alec, lopeta!", sanoin Alecille. 
"Mitä? Katsoin vain kasvojasi", Alec hymyili. 
"Katseesi oli noin 20 cm alempana", näpäytin. 
"Alec, hän on siskoni! En minäkään iske siskojasi", Brody sanoi vasemmalta puoleltani Alecille. 
"Niin mutta Sammi on paljon kuumempi", Alec sanoi Brodylle minun ohitseni. 
Että tälläistä kotona. 
Yhtäkkiä isäni käveli keittiön ohi. Kaikki hiljentyivät. Yhtäkkiä hän pysähtyi ja kääntyi katsomaan meitä. 
"Samantha, muista mitä sanoin", isä sanoi huomatessaan Alecin ja minun istuvan lähekkäin. Sitten hän käveli takaisin yläkertaan. 
Oho, olinko vähän... Lutkamainen? Kevytkenkäinen suorastaan. 
Voi Luoja. No sekoita hänetkin sitten asiaan, sanoin mielessäni.
Käännyin tiskiä päin ja ravistin käsilläni kikkaraisia hiuksiani. 
"Lisää juomista", sanoin ja nappasin pullon. Avasin sen ja join suoraan pullon suusta. Sitten joku nappasi pullon pois minulta. Paul. 
"Ei enää sinulle", hän sanoi minulle kun katsoin häntä vihaisesti. Näytin hänelle kieltä. Hyvin aikuismaista. 
       Myöhemmin Kenny astui keittiöön. Hän meni Tylerin luokse juomaan. En halunnut olla siellä enää. 
"Alec kulta, viitsisitkö auttaa?" kysyin Alecilta. 
"Tottakai", Alec sanoi ja nosti minut pois tuolilta. 
"Kiitos", sanoin ja annoin suukon hänen poskelleen. Sitten lähdin kävelemään pois. Kun astelin korkokengissäni portaita. Askeleeni liuskahti ja kaaduin. Noiduin ja nousin kikatellen ylös. 
Sammi on taas vauhdissa. 
Kun olin kompuroinut huoneeseeni kompastuin paksuun mattooni. Sitten muistini pätkäisi. 
"Sammi?", kysyi huolestunut ääni. Avasin silmäni. Sarah katsoi minua suurilla ruskeilla silmillään. 
"Niin?", kuiskasin. Ääneni ei kantanut. 
"Aamupala on pöydässä", Sarah sanoi ja lähti pois sulkien oven. 
Käännyin kyljelleni. Mitä..? Olin nukahtanut matolleni. Voi Luoja. 
Nyt saa olla viimeinen kerta kun juon noin paljon. Ja minun pitäisi lopettaa Alecin ja Nicolasin kanssa flirttailu. 
Nousin istumaan ja huomasin että minulla oli vieläkin korkokenkäni jalassa. Luoja. 
Kun olin saanut saappaat jalastani, kuorittua farkkuni pois, pestyä kasvoni ja vaihdettua vaatteeni astetta rennompiin lähdin tassuttelemaan paljain jaloin keittiöön. 

~By Love La Oops~